Kaikki ottaa aivoon, taas. Selailin naamakirjaa tuossa jonki aikaa sitten ja huomasin että kaverini äitistä olisi tulossa mummu jo toiselle. No ei siinä mitään vaan kyseisten lasten äiti olisi juurikin kaverini. Mietin jo silloin että mitä meille on tapahtunut ennen ku oltiin ku paita ja peppu. Eli otanpa ja rimpautan. Ensinnäkin vastaus on kuka siellä? Ja numeronihan ei ole vaihtunut missään välissä. Noo kuitenkin selitin että miehän se täällä ja kyselin sitten kuulumisia ja jaariteltiin niitä ja näitä. Puhuttiin myös hänen esikoisestaan mutta sanallakaan hän ei maininnut että tuplat olisi tulossa. Puhelun jälkeen hieman olin loukkaantunut. No yritinpähän kuitenki pitää yhteyttä ja oli puhe että hän soittelee minulle kun olisi samassa kaupungissa. Ei ole kuulunut 2kk jälkeenkään vaikka yritinkin muutamaan otteeseen soitella, ilman vastauksia. Tänään otin ja selailin hieman facebookkia again. Mitäs sitä siellä lukeekaan. Samaisen kaverin äityli ilmottelee että häämekkoa menee sovittelemaan tytölleen ja häät ovat ensi kuun lopulla. Näin paljon siis meidän ystävyys on merkinnyt. Molemmin puolinen yhteisymmärrys kun asiat oli huonosti, vuorotellen toisen olkapäänä. Jaettiin hyvät ja huonotki hetket. Olen yksin kertaisesti tyrmistynyt. Tekisi mieli itkeä. Tunteet myllää. Päässä pyörii. Lähenpä pihalle selvittämään päätä ja tuijottamaan auringon laskua. Ainiin empä menekkään ku sekin vaan muistuttaa vanhoista ajoista koska meillä oli tapana tuijottaa auringon laskua silloin kun asiat oli perseellään.